Näytämme vahvuutenne!

Pieni suuri mainostoimisto Elido

Elidomaista

Tilaa syöte syöte Elidomaista
Elidon porukan blogi - aiheesta ja sen vierestä
Syötteen kokonainen osoite. 15 min 59 s sitten

Simppelistä vaativampaan

Ke, 10/18/2017 - 10:11

Pääsin työssäoppimiseen mainostoimisto Elidoon. Jo heti alussa tiesin, että mainostoimistossa on monenlaisia erilaisia töitä, mutta en olisi millään voinut arvata, kuinka paljon ja erilaisia projekteja täällä on meneillään.

Kun olin etsimässä työssäoppimispaikkaa, törmäsin Elidon nettisivuihin. Sivuilla luki, että Elido etsii erilaisia osaajia erilaisiin tehtäviin. Hain ja pääsin haastatteluun ja sain kuin sainkin työssäoppimispaikan.

Tämän jälkeen minulle näytettiin toimistoa, jossa tajusin, että mainostoimisto voi näyttää myös näin kodikkaalta. Ensimmäinen asia, joka varmaan monille tulee mieleen mainostoimistosta, on sellainen kahdensadan hengen avokonttori valkoisilla sermeillä erotettuilla. Mutta Elidon konttori koostuikin monesta huoneesta ja tilaa sekä kodikkuutta riitti paljon.

Kun tulin ensimmäisenäpäivänä töihin, minulle kerrottiin, mitä hommiini kuuluu ja keiden kanssa teen pääasiassa hommia. Pääsin tekemään hommia web-puolen kanssa. Ensimmäisten päivien aikana sain tehdä simppeleitä korjauksia nettisivulle sekä valmistella neuvotteluhuonetta asiakkaita varten. Nopeasti sain vaativampia web-puolen hommia ja opin lyhyessä ajassa paljon.

Elidossa tuli vastaan monia asioita, joita ei heti olisi ajatellut että pääsen tekemään mainostoimistossa. Esimerkiksi ison nosturiin menevän bannerin valmistelua ja kuvauskeikalle osallistuminen.

Elidossa on ollut todella kivaa, ja työkaverit ovat olleet parhaita ja hauskoja! 5/5 Voisin tulla uudestaankin!

 

Topi-Veikko Tuusa, web-suunnittelun työharjoittelija

The post Simppelistä vaativampaan appeared first on Elidomaista!.

Joka päivä yksi uusi asia

Ma, 10/16/2017 - 11:59

Oon nyt ollut kaksi kuukautta työharjoittelussa Elidolla. On mun viimeinen päiväni ja haikein fiiliksinhän mä täältä lähden. Ollut kyllä aivan mahtavat kaksi kuukautta ja kiitos siitä koko Elidon porukalle.

Mun harjoittelu on siis graafisen harjoittelu, johon mulla on kuulunut lähinnä graafisen puolen erinäköiset tehtävät sekä valokuvaus. Siistiä on ollut se, ettei täällä ainakaan tartte kädet suorana odottaa, että kun ei oo mitään tekemistä. Hommaa on kyllä riittänyt! Ja ne ei oo ollut sellasia, että tee nyt tää, jotta sulla on jotain tekemistä, vaan ne on ollut sellaisia, että pääsee ihan kunnolla tekemään asiakkaalle meneviä tehtäviä ja töitä.

Oon päässyt mukaan hääkuvauksiin, koulukuvauksiin, tapahtumakuvauksiin ja sain myös tungettua itseni yksiin kopterikuvauksiin. Oon tehnyt kuvia Instagramiin, Facebookiin ja auttanut tekemään arvontakuutiota, tiekylttejä messuille sekä julisteen koulukuvauksista. Ja tässä listassa on oikeesti vain pintaraapaisu kaikesta mitä oon päässyt tekemään.

 

 

Oon oppinut vähintään yhden uuden asian joka päivä. Täältä tarttuivat mukaan mun uudet motot: ”Opettele vähintään yksi uusi asia joka päivä” ja ”Aina voi kouluttaa itseään kohti tulevaa”.

Joten kiitos Elido näistä kahdesta kuukaudesta ja jatkakaa samaan malliin teiltä tää duuni luonnistuu.

Kiittäen ja takavasemmalle poistuen
Anni

 

Anni Hämäläinen, graafisen tuotannon harjoittelija

The post Joka päivä yksi uusi asia appeared first on Elidomaista!.

Just like wow

Ma, 05/29/2017 - 14:50

Vähän jännitti, eka päivä Elidossa, kun astuin ovesta sisään kiinnitin ensimmäisenä huomiota todella keskittyneiisiin katseisiin kohti 27” näyttöjä.

Luulin tietäväni mihin olin tullut, mutta sepä oli harhaa kun astelin peremmälle ja asiat alkoivat avartua.

Sain ensimmäiseksi hommaksi just semmosen duunin mitä olin ”pelännyt”, ultimaattista photoshoppausta! Mutta selvisin, ja sain tehtyä tosi hyvää jälkeä. Olin jo ensimmäisenä päivänä aika yllättynyt.

 

Aloin saamaan erinäisä pieniä ja suuria hommia sieltä täältä, ja silloin se todellisuus alkoi vasta valjeta. En tiennyt puoliakaan mihin kaikkeen Elido kykenee, kuinka se hallitsee jokaisen markkinoinnin osa-alueen. Itseäni yllätti juuri se monipuolisuus. Täällä on jokaiseen hommaan oma työntekijä, joka hallitsee oman alansa moitteettomasti, sillä taataan juurikin se nopeus ja laatu. Lähes viikottain olen saanut yllättyä jostakin uudesta puolesta.

Tässä välissä mun on pakko hehkuttaa työporukkaa, koska se on just like wow. Töihin on hyvä fiilis tulla, ihmiset on niin mukavia ja auttavaisia, myös tosi hauskoja! Päivät ovat työntäyteisiä, mutta seassa on juuri se tarvittava ripaus jutustelua ja aivojen nollaamista. Aika vaan vierähtää enkä tosiaan ymmärrä mihin kymmenen viikkoa on kadonnut. Hiukan haikea fiilis lähteä takasin koulunpenkille…

 

 

Tulin tänne työssäoppimaan, ja olen saavuttanut omat odotukseni ja tavoitteeni mitä tulin täältä hakemaan. Minulle Adobe Photoshopin käyttö oli vähän jännittävää, olin ennen harjoittelua koittanut vältellä sen käyttöä aina viimeiseen asti, mutta pääsin tästä jännityksestä heti ensimmäisenä päivänä eroon, ja olen myös oppinut, että jos aikoo tällä alalla olla hyvä, pitää pärjätä jokaisen ohjelman kanssa, tietenkään aivan kaikkea ei voi osata ja muistaa.

Hyvää jatkoa kaikille Elido-tiimiläisille!

Aino Valkeinen, graafisen suunnittelun harjoittelija

The post Just like wow appeared first on Elidomaista!.

Turvallisuus: SQL-injektio-hyökkäys ja load_file()- toiminto

Ma, 09/19/2016 - 12:30

Tässä ohjeessa näytän, kuinka SQL-injektiohyökkäykset voivat toisinaan olla kriittisiä, vaikkei tietokannassa olisikaan arkaluontoista tietoa. Tämä ohje on tehty vain oppimistarkoitusta varten.

Tämä on mahdollista load_file()-toiminnon vuoksi, joka voidaan suorittaa suoraan url-osoitteen kautta, jos sivustossa on yksinkertaisia MySQL-aukkoja.

Mikä on load_file()?
Syntax: ”load_file(’blah/blah/blah.php’)”
Tämä on maailmanlaajuinen MySQL-toiminto, joka lukee ja tulostaa sisältöä paikallisesta tiedostosta. Tämä on vain esimerkki UNIX-systeemistä php-tiedoston kanssa, mutta jos hakkeri löytää tällaista haavoittuvaisuutta, hän voi tehdä monia asioita sivustollesi, kuten:

  • lukea .htpassword-tiedostoja ilman toimeenpanoa
  • ohittaa luokkahakemiston ja .htaccess-asetukset
  • lukea arkaluonteisia tiedostoja kuten /etc/password

Ja monta, monta muuta. Kaikki sivustot eivät ole arkoja load_file ():lle, joten tämä on melko harvinaista.

Ensin hakkeri valitsee suurimman mahdollisen kolumnin (kuten kolumnin, joka sisältää paljon tekstiä) ja avaa arkaluonteisen url-osoitteen (tässä esimerkissä on seitsemän kolumnia):

?id=+union+select+1,2,3,4,5,6,7—

Seuraavaksi hän heksaa urlin niin, että siihen voi onnistuneesti suorittaa load_file()-toiminnon, missä ”2f6574632f706173737764” on heksattu polku tiedostoon (”/etc/password” tässä esimerkissä):

?id=1 union select load_file(0x2f6574632f706173737764)—

Sen jälkeen pitäisi tulostaa /etc/password-tiedosto, josta hän voi löytää kohdehakemiston. Anna sen olla ”/home/webmaster/www/somesite.com” -polun ilmitulo. Jos se ei näytä polkua mihinkään (edes MySQL virhe-viestiä samalla kun SQL injektoi, tai missään muualla) hän voi arvata sen itse. Esimerkiksi jos sivustosi on ”blah.net”, hän voi yrittää ”/home/webmaster/www/blah.net” tai ”/home/webmaster/public_html/blah.net” tai ”/home/webmaster/http/blah” ja niin edelleen.

Kolmanneksi, kun hakkeri on löytänyt polun, hän voi skannata sivuston Acunetix/other- ohjelmalla löytääkseen arkaluontoisten tiedostojen nimiä sivustolta. Esimerkiksi se voisi olla index.php tai arkaluonteiset hakemistot, kuten /includes (joka varastoi salaamattomia käyttäjänimiä ja salasanoja MySQL-käyttäjille). Kohdetiedosto MySQL-käyttäjänimelle ja salasanalle on yleensä config.php, config.inc.php tai config.new.php. Se riippuu siitä, millaista ohjelmaa sivusto käyttää. Jos se käyttää WordPressiä, Joomplaa tai Vbulletinia, phpbb, olisi liian helppoa löytää oikea polku ja nimi arkaluontoisiin ohjeistoihin ja/tai tiedostoihin.
Kun tiedosto on pudotettu load_file():a käyttäen, se tulostaa käyttäjänimet ja salasanat  tavallisena tekstiohjeistona suoraan web-sivulle.

Kirjoittaja:
Igor Olhovski, web developer

The post Turvallisuus: SQL-injektio-hyökkäys ja load_file()- toiminto appeared first on Elidomaista!.

Valtava maailma kutsuu mua

Ma, 05/23/2016 - 10:17

Elämä voi olla pienistä hetkistä ja valinnoista kiinni. Itse olin kuitenkin suunnitellut omaa siirtoani jo pitkään. Väitin koko lukioaikani, että vanhempani pitävät minua vankina kotona. Halusin lähteä, mutten ollut varma minne ja mitä tekemään. Vanhemmilleni oli tärkeää, että suorittaisin lukion loppuun ja valmistuisin ylioppilaaksi. Näin tapahtuikin joulukuussa Enontekiön Erälukiossa vuonna 2014. Jälkeenpäin ajatellen tilanne oli itselleni melko haastava, koska ajattelin että on tehtävä kaikki heti ja nyt.

Samaisena vuotena 2014 muutin Järvenpäähän. Kävin kahta koulua yhtä aikaa, sillä pääsin opiskelemaan Riihimäelle Hyriaan audiovisuaalista viestintää ja samaan aikaan luin ylioppilaskirjoituksiin. Muistan kuinka pääsykokeiden haastattelussa opettajani oli eniten huolissaan siitä, tulisinko pärjäämään heidän koulussaan. Olinhan sentään asunut koko ikäni Enontekiöllä Hetan kylässä, jossa on noin 800 asukasta. Hän pelkäsi sitä, kuinka koti-ikävän vallatessa mieleni lähtisin ensimmäisellä maitojunalla takaisin kotiin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Luulen, että epäilevä opettajani ei kadu valintaansa  ottaa minua oppilaakseen.

Nyt media-assistentiksi valmistuminen on lähellä. Elidossa työharjoitteluni kestää vielä muutaman viikon ja sitten voin sanoa, että kaksi koulua takana, kolmas edessä. Hain Lahden ammattikorkeakouluun opiskelemaan valokuvausta. Nyt vain odotellaan ja mietitään seuraavaa siirtoa.

Olen oppinut paljon sekä saanut uusia ystäviä lähdettyäni pienestä ja turvallisesta kotipiiristä. Olen iloinen uusista kokemuksista ja mahdollisuuksista. Aikuistuminen ei ole aina ollut helppoa, mutta suosittelen kaikille uskaltamista. Kahden vuoden sisällä minulla on usein ollut edessä paljon uutta ja tuntematonta, mutta kaikesta on selviydytty ja tullaan selviytymään.

Terveisin Maarinka, Elidon valokuvauksen työharjoittelija

 

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

 

Kuten aiemminkin, omaa alaansa työharjoitteleva ja pian valmistuva nuori pohtii tulevaisuutta ja miettii, mitä mahtaakaan vielä olla edessä. Ja kuten aiemminkin, ne nostamme tästäkin tekstistä sen syvimmän filosofisen ajatuksen esiin:

Oppinut paljon sekä saanut uusia ystäviä lähdettyäni pienestä ja turvallisesta kotipiiristä.”

Muistathan tämän ajatuksesi vielä sitten vuosien, vuosien kuluttua, kun sinulla ehkä on oma yritys. Sitten kun olet siinä tilanteessa, jossa pienyrittäjät ovat tänä päivänä vaikkapa pohtiessaan, mennäkö someen vai eikö mennä: kun uskaltaa astua ulos tutuista, totutuista tavoista tehdä asioita, voi saada todella paljon.

Terveisin, Elidon porukka

The post Valtava maailma kutsuu mua appeared first on Elidomaista!.

Go with the flow ja muita suuria filosofioita

Ke, 03/30/2016 - 12:32

Kuten meillä on ollut tapana, saa jokainen harjoittelijamme kirjoittaa blogiimme jotain mielenkiintoista, jotain omaa harjoittelualaansa koskevaa. Monesti olemme kuitenkin huomanneet, että nuoria mietityttää tulevaisuus – se, onko tullut valinneeksi oikean alan. Näin pohtii valokuvauksen harjoittelijamme Iina:

Olin Elidolla työssäoppimassa vajaat kaksi kuukautta ja aika meni hyvin nopeasti. Viimeisenä päivänäni puhuin copymme kanssa siitä, kuinka yhdeksännellä luokalla on vielä kovin nuori päättämään, mitä haluaa tehdä työkseen mahdollisesti pitkänkin ajan. Kun minun täytyi hakea kouluihin, minulla ei ollut aavistustakaan, mitä haluaisin lähteä tekemään. Enkä oikeastaan tiedä vieläkään. Tällä hetkellä valokuvaus tuntuu hyvältä idealta, mutta tiedän, että tulen muuttamaan mieltäni vielä monet kerrat. Onneksi uudelleen voi kouluttautua milloin tahansa – ja niin kuin Margit aina sanoo: ’Elämä on elinikäistä oppimista!’ Terveisin Iina.

 

Elämä on elinikäistä oppimista.

Go with the flow.

Kun maailma muuttuu, muutu sen mukana.

Vierivä kivi ei sammaloidu.

Jokainen tilaisuus on mahdollisuus ja sama toisin päin.

Ynnä muita filosofisia suurajatuksia.

 

Totuus on, että niin valokuvauksen kuin markkinoinnin ja mainonnan alakin on muuttunut valtavasti viimeisten vuosien aikana, ja tulee muuttumaan vielä enemmän lähivuosina. Joten ota perustiedot siitä, mitä nyt olet valinnut – ja sen jälkeen… go with the flow.

Ammatti, jonka nyt olet valinnut, ei kuitenkaan ole enää pian samanlainen. Vuoden, viiden tai viimeistään 10 vuoden kuluttua huomaat tekeväsi työksesi jotain aivan muuta, vaikket olisi alaa vaihtanutkaan.

Aikoinaan markkinointia opiskellessa tehtiin kyllä flash-animaatioita Mac-koneella (sellaisella isolla mötikällä, jossa oli iloisen väriset kuoret). Vähänpä silloin osasimme aavistaa, että samat animaatiot eivät enää joidenkin vuosien toimisi saman valmistajan laitteilla, kun iPad & iPhone eivät tukisi flashiä ja mainosbannerit eivät pyörisikään automaattisesti (ja vielä vähemmän kukaan oli silloin kuullut HTML5:stä).

Tai että tulisi ilmiö nimeltä Facebook ja siihen liittyisi yli miljardi käyttäjää, tai että ylipäätään tulisi jotakin jolle pitäisi keksiä ihan oma termi (”sosiaalinen media”), tai että mobiilikäyttö ohittaisin desktop-käytön (ei osa meistä omina opiskeluaikoinaan ollut mistään mobiilista kuullutkaan). Vähän myöhemmin se mobiili sitten tuli, ja huomasimme uusivamme käsilaukkukokoelmiamme, kun nämä uudet lelut eivät mahtuneet laukkuihin. Vähänpä me tiesimme, että joidenkin vuosien kuluttua ostaisimme myös uudenlaisia sormikkaita, jotta voisimme harjoittaa sitä mobiilikäyttöä myös talvipakkasella ilman että näpit jäätyvät.

Tai että tulisi sellaisia asioita kuin hakukoneoptimointi, konversio-optimointi, markkinoinnin automaatio, natiivimarkkinointi ja big data. Ja että ihan kohta jokainen voi kauppareissulla kysyä jääkaapiltaan, mitä pitikään ostaa.

Tämän päivän lahjakas valokuvauksen opiskelija varmasti löytää oman tiensä mennä eteenpäin alansa mukana. Aivan kuten löysivät ne edellisten sukupolvien valokuvaajat, jotka huomasivat yhtäkkiä, ettei valokuvia ei enää otettaisikaan filmille ja vedostettaisi pimiössä vaan ne olisivat aineeton kasa pikseleitä, joita on mahdollista säilyttää pilvessä.

Vasemman ja oikean jalan kengät keksittiin vasta alle 200 vuotta sitten. Se, että ”Photoshop 3 toi mukanaan mahdollisuuden käyttää tasoja (layers)” oli aikoinaan ”huomattava innovaatio”.

P.S. Copy, jonka kanssa juttelit, ei tainnut muistaa mainita, että sinä vuonna kun hän mietti, oliko valinnut oikean alan mennessään opiskelemaan markkinointiviestintää, Google ja sen kahdeksan työntekijää muuttivat autotallista ekaan ihan oikeaan konttoriinsa. Maailma muuttuu, muutu sen mukana.

 

The greatest adventure is what lies ahead.
Today and tomorrow are yet to be said.
The chances, the changes are all yours to make.
The mold of your life is in your hands to break.
– J. R. R. TOLKIEN, The Hobbit –

The post Go with the flow ja muita suuria filosofioita appeared first on Elidomaista!.

Pääsiäistä!

To, 03/24/2016 - 13:30

Graafisen suunnittelun harjoittelijamme Irina teki meille pääsiäistoivotuksen

 

The post Pääsiäistä! appeared first on Elidomaista!.

”Erilaisia tehtäviä riittää ja aika kuluu viihtyisästi…”

Pe, 12/18/2015 - 15:26

Aiemmin syksyllä meillä tet-harjoittelussa ollut Enni kirjoitti viikkonsa jälkeen näin:

Viikkoni Elidolla meni nopeasti. Erilaisia tehtäviä riitti ja aika kului viihtyisästi. Skannasin laskuja, merkitsin kirjekuoria, maalasin studiolle tarvikkeita, kävin mukana mainosvideon kuvauspaikalla, tutustuin toimiston muiden työntekijöiden töihin, olin haastateltavana sekä järjestelin papereita työnjohtajalleni Margitille. Kuten voi huomata, työ oli erittäin vaihtelevaa ja siihen sisältyi kaikenlaista, mitä en olisi uskonut työhön kuuluvan – esim. maalausta.

Työstä löytyi omat hyvät ja huonot puolensa. Pitkät päivät tietokoneen ääressä väsyttivät ja saivat pään kipeäksi, mutta työn ”rentous” oli omalla tavallaan mukavaa. Ilmapiiri Elidolla oli huumorintajuinen ja mukava, mutta samaan aikaan vakava ja keskittynyt.

Kaiken kaikkiaan viikko oli mukava ja kivaa sekä positiivista vaihtelua edellisille työharjoitteluille alakouluissa. Viikko täällä avarsi itselleni lisää siitä, mitä haen tulevaisuudelta ja opinnoiltani.

Terveisin,
Enni, Elidon tet-harjoittelija

• • • • • • • • • • • • • • •

Kiitos, Enni, että olit meillä!

Työ Elidossa on todellakin hyvin monipuolista – olemme täyden palvelun toimisto, josta asiakas saa kaiken, mitä viestinnässään tarvitsee. Oli se sitten pieni tekstipätkä tai suurempi kokonaisuus, näyteikkunan teippaus tai mainosvideo. Näitä kaikkia olemme tänä vuonna tehneet, ja lisäksi useita nettisivuja, some-postauksia, lehti-ilmoituksia, esitteen taittoja, kopterikuvauksia, 3D-kuvia ja niin edelleen. Sekä monia muita taustoja studioon – muotokuvauksiin, hääkuvauksiin, lemmikkikuvauksiin tai vaikkapa yritysten henkilökunnan kuvauksiin. Juuri monipuolisuuden vuoksi työmme on niin kiinnostavaa – ja aina välillä itsekin ihmettelemme, että tulipa taas tehtyä sitä ”kaikenlaista, mitä en olisi uskonut työhön kuuluvan” ; )

Hyvää joulua sinulle & muille harjoittelijoillemme sekä yhteistyökumppaneillemme, ja onnea ja menestystä vuodelle 2016 – tehdään lisää sitä kaikenlaista monipuolista!

Terveisin,
ne huumorintajuiset, vakavat ja keskittyneet

Perinteiseen tapaamme joulukorttimme oli tänäkin vuonna harjoittelijoidemme suunnittelema, ja toteutimme siitä myös animaatioversion:

The post ”Erilaisia tehtäviä riittää ja aika kuluu viihtyisästi…” appeared first on Elidomaista!.

Studiokuva seilaa eli maakrapu kilpaveneessä, osa II

Pe, 11/06/2015 - 14:42

Maakrapu seilaili kesällä ja lisää kuviakin on tulossa. Ensin kuitenkin video, josta reissun tunnelmat käyvät ilmi:

Lisää videotiimin työnäytteitä kannattaa kurkata Studiokuvan sivuilta ilmakuvaus ja videokuvaus.

 

The post Studiokuva seilaa eli maakrapu kilpaveneessä, osa II appeared first on Elidomaista!.

”Äiti, isona minusta tulee…”

Pe, 10/30/2015 - 15:29

Miksi nykyään kuulee paljon juttuja työttömistä nuorista ja koulun keskeyttäneistä teineistä? Eikö nuoria kiinnosta enää tulevaisuus, vai annetaanko kouluissa liian vähän perehdyttämistä ennen tämän vaikean päätöksen tekemistä; mitä tehdä peruskoulun jälkeen? Monen on varmasti valittava kahden välillä: lukio tai ammattikoulu, ja jotkut rohkeat saattavat jopa ottaa molemmat kaksoistutkintona. Mutta miksi päätöksen tekeminen sitten on niin vaikeaa?

Kysyin muutamalta ikätoveriltani mielipidettä aiheesta ja muutaman olankohautuksen ja ”ei kiinnosta” -vastauksen jälkeen sain kuin sainkin irti vastauksia:

”Opintopaikan löytäminen on vaikeaa, koska vaihtoehtoja on liikaa ja kriteerit ovat korkealla. Sopivan opintopaikan löytämistä voisi helpottaa rajaamalla vaihtoehtoja, tekemällä tutustumiskäyntejä kouluajalla ja tiedottamalla aktiivisesti.”
– Emma, 9. lk

”Minulle päättäminen on vaikeaa, koska en tiedä vielä mitä haluan tehdä. Ehkä nuoret eivät vain jaksa ottaa selvää, vaikka voisivat itse edesauttaa asiaa kyselemällä omatoimisesti ja käyttämällä aikaa asian pohtimiseen.”
– Karoliina, 9. lk

Pyysin yhtä vanhaa-nuorta muistelemaan viime vuodelta hakuja edeltävää aikaa ja hän kommentoi: ”Oli harmillista, kun koulussa perehdyttäminen oli amispainotteista, vaikka oppilaanohjaajamme tiesi, että vain kaksi oppilasta luokaltamme menee ammattikouluun. Suurin tekijä opiskelupaikan löytämisen vaikeudessa varmasti on se, että on vaikea sanoa mitä tahtoo elämältä.”
– Paul, Kallion lukio 1. lk

Kääntyvätkö syyttelevät katseet nyt sitten nuoriin vai kouluun? Ehkä vikaa on molemmissa, ehkä ei kummassakaan. Who knows?

Mutta me muut (ja tet-esimieheni Margit, joka on mm. valokuvaaja, ekonomi, YO-merkonomi, opiskellut audiovisuaalista viestintää ja – hatun nosto! – valmistuu nyt tulevana jouluna kuva-artesaaniksi) haluamme muistuttaa, ettei nuorena tarvitse vielä tietää mikä ”haluaa olla isona”.

Siispä nuoret: älkää ottako paineita opiskelusta, vaan menkää reippaasti fiiliksen mukaan, onhan teillä vielä monta kymmentä vuotta aikaa opiskella! Mitä on menetettävää?

Paljon onnea ja kärsivällisyyttä nuorille (miksei aikuisillekin), jotka miettivät vielä opiskelupaikkaa!

Terveisin,
Ada, Elidon tet-harjoittelija

 

– – – – – – – – – – – – – – – – –
Jälkikirjoitus eli toim.huom.:

”Nuori, kyllä susta hyvä tulee…”

Ada, muistimmehan opettaa sinulle tärkeimmän asian? Ehkä, ainakin tekstistäsi päätellen. Tai ehkä tiesitkin sen jo? Sen, että yksi luovuuden, mainosalan – itseasiassa koko työelämän – perusjutuista on se, että ideat kehittyvät eteenpäin, kun niihin suhtautuu avoimesti. Kun niille antaa tilaa, niille antaa samalla siivet. Idea voi tulla keneltä tahansa, ja joku muu voi jalostaa sitä. Joten kiitos Ada, että kirjoitit hienon tekstin! Toivottavasti siis jalostunut kuvitusideamme kelpaa – meille kun tekstisi toi ajatuksen nuorten huolesta siitä, millaiset saappaat tulevaisuus tarjoaa täytettäväksi.

Mekin olemme olleet nuoria, mekin pohdimme aikoinaan samoja asioita (emmekä mekään uskoneet omia vanhempiamme, jotka sanoivat meille ”Kyllä minäkin olen ollut nuori…”) Jotenkin, jossain vaiheessa huomasimme, että ei tarvitsekaan täyttää kenenkään muun saappaita. Voi hypätä moniin erilaisiin saappaisiin, vaihtaa välillä sandaaleihin – tai jopa tuunata ihan omat saappaat, jos ei valmismallistoista löydy niitä juuri sopivia.

Terveisin,
Elidon poppoo

The post ”Äiti, isona minusta tulee…” appeared first on Elidomaista!.

Täältä tullaan, tulevaisuus!

Ti, 10/27/2015 - 15:53

Kun oma nuori sai valkolakin, en vielä kuvannut työkseni. Muistan sen ihanan tulevaisuuden odotuksen, kun maailma on avoin ja kaikki on mahdollista. Nyt kuvaan lakin saaneita työkseni ja ajattelen samaa. Samalla kun mietin kivaa kuvakulmaa sekä mustan ja valkoisen erottumista kuvassa, ajattelen, että tällä nuorella ihmisellä on elämä edessään. Mitä hänestä vielä mahtaakaan tulla?

Ja oikeastaan nuorten ylioppilaiden kuvaaminen ei edes tunnu työltä, koska heidät saa helposti mukaan myös muuhun kuin perinteiseen kuvaan. On ilo nähdä sitä innokkuutta ja joustavuutta, jos ja kun kokeilemme “jotain uutta”. Toki edelleen halutaan se perinteinen ylioppilasmuotokuva kirjahyllyn päälle, miksei haluttaisi? Kyseessä on hieno perinne, ja kuva on ylpeydenaihe monille vanhemmille ja isovanhemmille. Mutta upean taulun saa myös siitä hieman luovemmasta kuvasta!

Ja onhan (ylioppilaaksi) valmistuminen tärkeä tapahtuma myös aikuisopiskelijalle. Joka vuosi saa lukea inspiroivia tarinoita aikuisiällä lakin saaneista. Niistä, jotka vihdoin toteuttivat sen, mikä ei nuorena jostain syystä ollut mahdollista. Muutama vuosi sitten luin n. 70-vuotiaasta naisesta, joka painoi vihdoin lakin päähänsä – hänet olisin halunnut päästä kuvaamaan.

Tänä syksynä muistot heräsivät mieleen vielä hieman voimakkaampina, koska niihin yhdistyi jonkinlainen ”yhteinen kansallinen huoli”: ruotsin kielen kirjoitukset osuivat päivälle, jona julkinen liikenne osallistui mielenilmaukseen. Ympäri Suomea mietittiin, pääsevätkö kaikki kokelaat varmasti koulullensa, seurattiin Tarjoa lukiolaiselle #kyytikirjoituksiin -ryhmiä Facebookissa ja soiteltiin tutut läpi.

Kaikki sujui kuitenkin parhain päin. Tulokset yo-kokeista saapuvat koululle viimeistään marraskuun 23. päivänä, siis aivan pian. Lue vinkkejämme kuvaukseen valmistautuville – nuorten herrojen kannattaa myös kurkata vaikka Instagramin hashtag #taskuliina – ja muista varata oma kuvausaikasi!

Onnea kaikille tänä vuonna valkolakin päähänsä nostaville!
Terveisin Margit / Studiokuva Elido

 

Studiokuvan varalakki odottelee jo studion tuolilla (ja toivoo, ettei pääse käyttöön, koska jokainen ylioppilas haluaa ehkä mieluummin tulla kuvatuksi ihan oman lakkinsa kanssa…)

The post Täältä tullaan, tulevaisuus! appeared first on Elidomaista!.

Hoppua pitää!

Ke, 10/14/2015 - 13:23

”Eihän se niin kiire oo, ettei lähteä kerkiä”, sanoo sananlasku. Meillä Elidossa on ollut viime aikoina niin hoppu, että tämä oma blogitus on hieman jäänyt – mutta toisaalta, sehän on tällä alalla vain ja ainoastaan hyvä asia!

Kuten aiemminkin kerrottu, meillä Elidossa on paljon harjoittelijoita, koska haluamme antaa mahdollisuuden alan opiskelijoille, paikan sille jalalle oven välissä. Graafisen suunnittelun harjoittelijamme Laura oli ensimmäinen, jolla oli mahdollisuus päästä kirjoittamaan tähän Elidon uuteen blogiin. Ja meillä taas on ajatus, että jatkossa kaikki harjoittelijat saavat jättää käden- tai kynänjälkensä myös tänne.

Mutta koska hoppu ja koska mukavasti hommia (anteeksi muoti-ilmauksen käyttö), jäi Lauran kirjoitus Elido-ajasta vain ajatusviivojen tasolle ja lopulta copywriterin kirjoitettavaksi. Mutta ei se mitään, sitähän varten täällä ollaan! Lauran luonnosvihkosta päätellen hän oli aikonut kirjoittaa mm. aiheista mukavat työkaverit (kiitos samoin!), rento ilmapiiri (kiitos!), saa tehdä jotain ja näkee mainostoimiston arjen, hyvät ruoat raflassa – ja kesällä älyttömän kuuma (samaa mieltä!)

Ja luonnoksista puheen ollen… se vasta on hienoa, kun pääsee kurkkaamaan lahjakkaan nuoren muistiinpanovihkoon. Tiedättekö, kun noilla visuaalisesti taipuneilla on tapana palavereissa tuherrella papereihin? Mietittekö koskaan, mitä ne sinne piirustavat?

Mindmappeja. Ajatuksia. Luovuutta. Muistikuvia.

 

Ideanpoikasia, jotka kehittyvät ajan kanssa suuriksi kampanjoiksi, konsepteiksi ja kokonaisuuksiksi.

Aivan kuten ne harjoittelijanpoikasetkin ajan kanssa kehittyvät suuriksi kampanja-, konsepti- ja kokonaisuussuunnittelijoiksi.

Onnea matkaan, Laura!

The post Hoppua pitää! appeared first on Elidomaista!.

”Teen koska voin” vs. ”teen koska haluan”

To, 09/17/2015 - 16:26

Nykymarkkinoinnin hyvät, pahat ja rumat (ja kauniit ja rohkeat): retargeting & -marketing, personointi, kohdentaminen, räätälöinti ja niiden kaverit.

Termit menkööt suloisesti sekaisin ja ristiin, koska tämä kirjoitus ei olekaan termejä ja teknologioita selittävä. Tämä on vakava & filosofinen pohdiskelu aiheesta missä menee raja?

Digimainonnan kohdentaminen on tuttua osalle kansasta, osalle taas ei lainkaan. Törmäsimme tähän jälleen kerran, kun lauma lukiolaisia vieraili meillä, kummiyrityksessään. Lähes jokainen pudisteli päätään, kun kysymys kuului: ”Tiedättekö, että teitä tutkitaan koko ajan? Että kaikesta, mitä netissä teette, jää jälki ja jälkiä yhdistelemällä teistä saadaan todella paljon tietoa?” Ei mennä nyt turvallisuuskysymyksiin tai identiteettivarkauksiin, vaan pysytään omalla alalla. Lähes kaikkia nettiin jättämiäsi jälkiä käyttää hyödykseen joku, joka haluaa myydä sinulle jotain.

Esimerkki 1) Henkilö päivitti statukseensa: ”Huoh, taas täytyis kaivaa ompelukone esiin… ei jaksais, kun just osaa langan pujottaa.” Arvatkaapa, mitä hänelle viikkotolkulla sen jälkeen Facebookissa mainostettiin? Aivan. Ompelukoneita.

Kohdentaminen on yksinkertaisimmillaan hyvää palvelua. Nettikauppasi näyttää sivun alareunassa viimeksi katsomasi tuotteet, ja sehän on vain mukavaa. Tuttua on, että vieraillessasi ulkomaisen sanomalehden sivuilla näetkin suomalaisia mainoksia. (Tuttuja ulkomaisilta sivustoilta ovat myös roskaotsikot ”How do People get Rich in Finland? Watch this Video!” ja tuntuu kummalliselta, että kukaan niitä edes klikkailisi.)

Joskus on mukavaa, että reseptisivustot nostavat alkuviikosta esiin helppoja arkiruokia, ehkä jopa niitä joita on aiemminkin tullut kokeiltua. Mutta mitä jos (kun) kävijälle näytettäisiin aina ja vain hänen selaushistoriaansa perustuvia artkkeleita? Eikö siinä puututa löytämisen riemuun? Uutisista ja puolueettomasta tiedonkulusta puhumattakaan…

Esimerkki 2) Nainen otti kuvan, jossa kotipihalle muodostui Batmanin varjo, ja latasi sen Facebookkiin. Jonkin ajan kuluttua hänelle mainostettiin Batman-kuvioituja tuttipidikkeitä.


Johonkin kohdentamiskenttään oli kirjoitettu, että mainosta olisi näytettävä kaikille, joiden kiinnostuksen kohteena on Batman. Mutta tuttipidikkeitä? Ehkä siksi, että nainen oli tykkäillyt ystäviensä vauvakuvista?

(Toivottavasti kyse ei ollut ainakaan siitä, että kun nainen kävi asuntomessuilla, hän otti seinään maalatusta Batmanista kuvan. Kirjoittamatta tuolla kerralla mihinkään sanaa ”Batman” hän latasi kuvan pilvipalveluun, jonka omistaa firma, jolla on huikea määrä teknologista osaamista. Olisihan aivan vainoharhaista epäillä, että jokin järjestelmä olisi analysoinut kuvan, myynyt tiedot eteenpäin ja siksi nainen olisi nähnyt tuttinauhamainoksia. Täysin vainoharhaista, mutta tässäpä kuitenkin hieman lisätietoa Googlen hahmontunnistusohjelmasta – ja sen mokailusta.)

Internetissä eteemme tarjoillaan todella paljon mainontaa niin, ettemme ymmärrä sen olevan kohdennettua. Olennaista ei ole kysyä ”mikä kaikki on mahdollista” vaan pohdiskella, mikä kaikki on rehellisyyden nimissä hyvä tai moraalisesti oikein. Miettiä tarkoin, ketä ja millä kohdennusviestillä lähestymme. Sillä vaikka voimme asentaa verkkosivuillemme kävijöitä seuraavia evästeitä, kuinka paljon haluamme niitä hyödyntää? Ja tämä väistämättä johtaa pohdintaan siitä, mikä on kannattavaa – kun asiakas hermostuu, hän vie rahansa muualle.

Retargetointi eli uudelleenmarkkinointi on sitä, että näet sen nettikaupassa katsomasi tuotteen mainoksen seuraavaksi vaikkapa Facebookissa. Mukavuus muuttuu ilkeydeksi, kun kyseessä onkin vaikkapa kengät, jotka olisit tosi, tosi, tosi, tositosi paljon halunnut, mutta niistä ei ollut enää kokoasi jäljellä. Ja silti, siinä ne nyt killuvat bannerissa, ilkkuvat. In your face! Meitä et saa!

Kuinka pitkälle kohdentaminen ja ”uudelleenkoukuttaminen” tulevaisuudessa viedään? Missä tulee vastaan raja? Sillä jos kuluttajaa ärsyttää, niin ärsyttää kohta mainostajaakin – vastaliikkeitä syntyy aina, kun homma ei miellytä. Voit nyt jo mm. ottaa käyttöön esto-ohjelman, joilla piilotat sivustoilta kaikki mainokset. Ja vielä sille lisäosan, joka kiusaa tehdäkseen klikkaa puolestasi niitä kaikkia piilossa olevia mainoksia. Siinäpä onkin sitten mainostajalla mietittävää kohdentamisensa kanssa, kun analyysi kertoo klikkailijan olevan melko todennäköisesti liharuoista kiinnostunut 15–73-vuotias vegaani mies tai nainen, joka asuu suurperheineen luonnon keskellä suurkaupungissa kolmannen kerroksen omakotitaloyksiössä ja kulkee pääsääntöisesti polkuveneellä töihin. In your face! Meitä et saa!

(Ja toki mainostaja on jo miettinytkin, koska mainosten esto maksaa sille rahaa ja paljon. On jo sivustoja, jotka eivät toimi lainkaan, jos mainosten esto on käytössä. Myös YouTube rankaisee mainosestäjää. Kissa-hiiri-muna-vai-kana-leikki on alkanut.)

Muistatteko muut digimarkkinoijat vielä sen ajan, kun kävitte oikeassa kaupassa? Koska loppujen lopulta… kaikessa on kuitenkin kysymys asiakaspalvelusta. Joskus se, että kauppaan astuessa myyjä viestittää pienellä eleellään olevansa käytettävissä, saattaa saada jopa ostamaan enemmän. Kun taas shoppailijan yksityisalueelle tunkeva, varpaille astuva tyrkyttäminen, hyllyjen välistä yllättely ja perässä huutelu (”Hei näitä sä sovitit viimeksi! Tuu ny viel kokeileen uudestaan!”) saa asiakkaan pian häipymään lopullisesti.

Ihan sama pätee internetissäkin.

 

P.S. Paitsi että Elido toimii paikallisena kummiyrityksenä, otamme taloon säännöllisesti myös työharjoittelijoita, sillä haluamme tukea nuorten työelämään siirtymistä. Tämän kirjoituksen artikkelikuvan toteutti TET-harjoittelijamme Marika.

The post ”Teen koska voin” vs. ”teen koska haluan” appeared first on Elidomaista!.

Tarinoita ja muistoja, osa 1

Ke, 08/26/2015 - 12:43

Elettiin vuotta 1996. Asiakas pyysi hintaa ikkunateippauksesta. Koska kyseessä oli uusi asiakas, sovimme työstä käteismaksun asennuksen jälkeen.

Asiakas halusi hintaa alaspäin, tinkasi ja tinkasi. Meni kaksi viikkoa. En pystynyt antamaan alennusta enempää. Lopulta asiakas soitti ja kertoi saavansa työn muualta tiettyyn, huomattavasti halvempaan hintaan. Ihmettelin hintaa ja totesin, että sieltä on sitten varmaan tilattava, meillä kun ei millään pystyttä tuohon hintaan sitä työmäärää tekemään. Harmitti.

Meni taas viikko ja asiakas soitti jälleen kerran. Ainoa asia, mitä hän kysyi, oli: ”Saako teiltä myös kuitin?”

Kerroin, että kyllä, meillä on tapana maksaa verot ja muutoinkin hoitaa velvoitteemme – totta kai meiltä saa kuitin. 1990-luvun lamassa ei varmaankaan paljon kuitteja kirjoiteltu? Ehkä olimme ainoa, josta sen sai?

Joka tapauksessa – asiakas huokaisi helpotuksesta ja tilasi teippauksen.

– Ina, Länsimainos

 

Länsimainos on ollut bisneksessä jo yli 25 vuotta, ja nähnyt ja kuullut yhtä sun toista markkinoinnin ja mainonnan alalta. Vuoden 2015 alusta Länsimainos liittyi osaksi Elido Yrityspalveluita.

Muistikuvia-sarjassa kerromme muistoja, kokemuksia, tarinoita ja yhteensattumia pitkän mainosmatkan varrelta.

The post Tarinoita ja muistoja, osa 1 appeared first on Elidomaista!.

Studiokuva seilaa eli maakrapu kilpaveneessä, osa I

Pe, 08/07/2015 - 15:09

Aiemmin lupailimme kuvia Studiokuvan Margitin Gotland runt 2015 -reissulta, ja tässä niitä tulee! Keski-Uusimaa kirjoitti aiheesta otsikolla ”Miten kävi kun maakrapu hyppäsi kilpapurjehdusveneeseen?”

Ihmiset. Yhdessä.
Tuuli.
Tyyneys. Mielen ja meren.
Horisontti. Välillä se katoaa taivaan sinisyyteen. Toisella kertaa yön pilvipeittoon.
Auringonlasku.
Vahtivuoro. Standby-vuoro. Nukkumisvuoro. Luottamus vieruskaveriin.
Kamera.

Maali. Tokio II -veneen toistaiseksi nopeimmalla Gotland Runt -ajalla: 46 tuntia ja 6 minuuttia.

Ikävä. Kaipuu. Sydän jäi.

 

The post Studiokuva seilaa eli maakrapu kilpaveneessä, osa I appeared first on Elidomaista!.

Back in business!

Ti, 07/21/2015 - 10:03

Vaikka Elido päivystää myös kesäisin, on meillä ehditty lomaakin viettämään. Töihin palatessa sähköpostista löytyi tuttuun tapaan kasa mainonnan, markkinoinnin ja viestinnän alan uutiskirjeitä, jotka kertoivat, missä mennään juuri nyt. Jotta sinäkin pääsisit nopeasti lomalta arkeen, kokosimme joitakin tärppejä. (Koska loman aikana roskapostia kertyy. Onneksi nykyään kuitenkin vähemmän.)

Ihmiset kaipaavat enemmän draamaa, ja katsovat yhä enemmän netti-teeveetä, Facebook päihitti Googlen ja kehittelee jotain salaperäistä… Heinäkuun lopussa on odotettavisssa jotain muutakin uutta, ”isompaa, pahempaa ja lintumaisempaa”. Myös Instagramissa kuvat ovat nyt isompia. Mutta kuvakoosta viis, sillä jokaisen on oltava tarkkana kuviensa kanssa, jos EU:ssa valmisteilla oleva tekijänoikeuslaki tulee voimaan.

”Mobilegeddon” todellakin vaikutti kävijämääriin sivustoilla, jotka eivät ole mobiilioptimoituja. Mobiilisti totta kai ostetaan maailmalla jo koulutarvikkeita. Kun syksyä varten hankitaan uusia tabletteja tai älypuhelimia ja samalla luovutaan vanhoista pöytäkoneista, ei pidä unohtaa tietoturvaa. (Ja kun sinne kouluun palataan, muistetaan yksi YouTuben viime viikkojen katsotuimmista videoista – pääosissa ulkonäköpaineet & sosiaalinen media.)

Jos sen sijaan olet vielä lomalla, vielä 9.8. asti pääset Asuntomessuilla Vantaan Kivistössä tulevaisuuden ison bisneksen, kuskittoman auton kyytiin. Tai ehkä ajat mieluummin itse, ajatuksen voimalla? Siinäpä aasinsilta tämän tärppipostauksen loppuhuipennukseen: Zuckerberg ennustaa Facebook-käyttäjien pystyvän tulevaisuudessa telepatiaan.

Tästä on hyvä aloittaa syksyn hommat!

 

P.S. Studiokuva kävi huimalla purjehdusreissulla. Siitä lisää myöhemmin!

 

 

The post Back in business! appeared first on Elidomaista!.

Mobiiliystävälliset sivut – miksi?

To, 07/02/2015 - 12:58

Helmikuun lopussa Google ilmoitti, että 21.4. alkaen sen hakurobotit (jotka analysoivat ja tutkivat sivustojen sisältöä ja laskevat, kuinka korkealle sivusto nousee hakutuloksissa) siirtyvät suosimaan mobiiliystävällisiä sivustoja. Business Insiderin artikkeli ”mobilegeddonista” valottaa asiaa hieman lisää.

Selkokielellä tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ”perinteiset” nettisivut, jotka voivat näyttää pöytä- tai kannettavalla tietokoneella hyvinkin hienoilta, mutta joita on vaikea käyttää kännykällä, eivät enää nouse Googlen hakutuloksissa esiin niin hyvin. Looginen syy ja perustelu tälle on, että hakukoneen käyttäjälle (siis kuluttajalle) tärkeintä on löytämänsä sivun sisällön lisäksi toki myös sen käytettävyys. Tiedon hakeminen verkosta on siis kokonaisvaltainen kokemus, jossa kaikki tarvittava löytyy helposti ja vaivattomasti. Ja mobiilikäyttö on ympäri maailmaa huristamassa hurjaa vauhtia ohi netin käytöstä muilla laitteilla.

Oman sivustosi mobiiliystävällisyyden voit testata vaikkapa tällä Googlen Mobiililaitesoveltuvuustesti-sivulla.

Vaikka me puhummekin yleisesti ”googlaamisesta”, hakukoneita on toki muitakin. Google on Suomessa ja koko maailmassa vielä ylivoimainen markkinajohtaja. Amerikan markkinoilla sen osuus on pudonnut, ja syynä voi olla vaikkapa se, että viime vuoden lopulla Firefox-selain siirtyi siellä käyttämään Yahoota oletushakukoneena. Myös suomalaiselle Nokia-kansalle tuttu Bing kasvattaa pikkuhiljaa osuuttaan USA:n markkinoilla, ja viimeisimpänä uutisena kuulimme, että AOL vaihtaa Googlen Bingiin ensi vuoden alusta.

Voittipa mikä hakukone tahansa, varmaa on ainakin tämä: nykyinen markkinajohtaja on siirtynyt suosimaan hakutuloksissaan mobiilioptimoituja sivustoja.

Hakukoneethan eivät toki ole ainoa syy, miksi mobiiliystävälliset sivustot kannattaa ottaa työn alle, mutta mitä sitä nyt kesälaiturilla makoillessaan firman sivuja mietiskelemään… luitkos tämän jutun muuten tietokoneella vai kännykällä?

Palataan aiheeseen syksymmällä!

 

The post Mobiiliystävälliset sivut – miksi? appeared first on Elidomaista!.